Visakoivu
Betula pendula var. carelica
Visaa voi teknisesti ottaen pitää vikana puussa, sillä puun vikaisuudella tarkoitetaan perinteisesti kaikkia sellaisia poikkeamia normaalisuudesta, jotka vaikuttavat puun käyttökelpoisuuteen. Vian määritelmä on yksittäinen tai useampi seikka tai ominaisuus, jolloin vian tai vikojen esiintyminen on vikaisuutta. Vian määritelmä sisältää ajatuksen ideaalipuusta, joka on ominaisuuksiltaan mahdollisimman hyvä kuhunkin käyttötarkoitukseen, mutta on kuitenkin luonnossa täysin mahdollinen. Visan usein ilmetessä epäsuoruutena, haaraisuutena sekä lukuisina poikaoksina, voitaisiin se lukea viaksi puussa, mutta visamaisia muodostumia pidetään kuitenkin vain harvoin vikana, sillä niillä on laaja ja vakiintunut käyttö pienesineiden valmistamisessa. Visakoivusta tehdään esimerkiksi puukonpäitä sekä koriste-esineitä. Tämän lisäksi visautuneista rungoista tehdään viilua.
Visakoivut ovat lähestulkoon aina rauduskoivuja. Visaa esiintyy myös muilla puulajeilla, esimerkiksi hieskoivulla, lepällä, pihlajalla, raidalla ja vaahteralla. Kasvitieteellisesti visakoivu ei ole oma laji tai alalaji, vaan siitä puhutaan muunnoksena.
Visalla tarkoitetaan koivulla sekä harvinaisempana eräillä muillakin lehtipuilla tavattavaa poikkeuksellista puuainetta, jossa on sairaalloisesti laajentuneita ydinsäteitä, haavasolukkoa ja muita vastaavia epänormaalisti suuntautuneita solukkoja. Visaan liittyy usein myös kuoren kivisolujen epänormaalisuus sekä kuorien osien jääminen puuaineeseen ruskeiksi täpliksi tai juoviksi. Ainakin joissakin visatyypeissä kuoren paksuus on kaksi kertaa normaalin puun kuorta paksumpi.
Erilaisia visatyyppejä on neljä: paukura-, kaula-, juomu- ja rengasvisa. Yhdessä puussa voi olla useampia visatyyppejä. Paukuravisa on kysytyin ja täten myös taloudellisesti arvokkain visatyyppi.
Visakoivusta on oltu kiinnostuneita Suomessa jo kauan. Metla perusti 1930-luvulla visakoivumetsikön ja 1970-luvulla yhteistyössä Metsänjalostussäätiön kanssa visakoivun jalostustyön sekä sen jalostetun siemenen tuotannon. Nämä antoivat hyvät lähtökohdat visakoivulle ja sen viljelymäärät nousivat. Kloonivisakoivut lisäsivät edelleen innostusta. 1990-luvulta lähtien visakoivujen määrä on noussut. Nykyään niitä löytyy Suomesta noin 6 500 hehtaaria.
Visatyypit
Juomuvisa
Juomuvisalla tarkoitetaan visautumistyyppiä, jossa on rungon suuntaisia harjanteita ja visasolukon määrä puuaineessa on vähäistä.
Rengasvisa
Rengasvisalla tarkoitetaan visatyyppiä, jossa puun rungossa on havaittavissa poikittaissuuntaisia ja sileäpintaisia renkaita. Rengasvisassa ei kuitenkaan esiinny näitä renkaita huomattavasti ohuempia kaulakohtia. Rengasvisan puuaineessa ei ole ruskeata visasolukkoa.
Kaulavisa
Kaulavisalla tarkoitetaan visatyyppiä, jossa puun rungossa on sitä ympäröiviä, sivulta katsottuna yleensä soikeita ja yleensä voimakkaasti kaarnoittuneita paksunnoksia sekä näitä selkeästi kapeampia kaulakohtia. Erityisesti paksunnoksissa visakuviointi on tiheätä. Puun vanhetessa sen paksuuskasvu kiihtyy erityisesti kaulakohdissa ja ne saattavat kadota lähes kokonaan. Paksunnoksia ohuemmat kaulakohdat ovat selvimmin erottuvissa nuorissa ja keski-ikäisissä puissa.
Paukuravisa
Paukuravisalla tarkoitetaan visatyyppiä, jossa puun rungossa on tiheään pieniä tai pienehköjä paukuroita ja sen puuaineksessa on yleensä runsaasti visasolukkoa.
Kasvatus ja kylvö
Pääsääntöisesti visakoivua kasvatetaan rehevillä ja ravinteikkailla mailla, tuoreilla ja lehtomaisilla kankailla. Entiset lepikot tai maisemakohteet ovat hyviä kasvupaikkoja visakoivulle. Visakoivua voi uudistaa myös hyville hieta- ja multapelloille. Se kaipaa valoisan paikan kasvulleen, ihan niin kuin muutkin koivulajimme. Turvemaat, tasaiset savi- ja hiesumaat, alueet, joissa pohjavesi kohoaa lähelle maanpintaa, eivät sovellu visakoivun kasvatukseen.
Maanmuokkaus tehdään normaalisti laikkumätästyksenä. Tämä pitää pintakasvillisuuden kurissa ja helpottaa istutus- ja kylvötyötä. Kylvössä on olennaista, että siemen pääsee suoraan kivennäismaahan, jossa sen on hyvä kasvaa.
Visakoivut uudistetaan samalla tyylillä, kuin muutkin koivulajimme. Siihen ei löydy mitään erikoisempia tapoja. Pääsääntöisesti visakoivikot perustetaan istuttamalla taimia esimerkiksi kloonitaimia tai siementaimia, mutta kylvö on kuitenkin myös varteenotettava vaihtoehto varsinkin hirvituhoalueilla. Kylvö tulee monin paikoin myös edullisemmaksi uudistamistavaksi.
Istutukseen käytetään joko siemenviljelyksessä tuotetuista siemenistä kasvatettuja siementaimia, joista visautuu noin 60–70 %, tai mikrolisättyjä kloonitaimia, joista kaikki visautuvat. Käytettäessä siementaimia istutustiheys on 1 600–2 000 tainta hehtaarille ja kloonitaimia käytettäessä istutusmäärä on pellolle istutettaessa 1 400 tainta ja metsämaalle noin 1 200 tainta hehtaarille.
Istutusalueelle pitäisi istuttaa vähintään kolmea kloonia vuororivein, sillä kloonien käyttöarvoa ei tunneta istutusvaiheessa, joten on järkevää istuttaa kloonit riveittäin, jotta harvennushakkuissa voidaan poistaa heikompia klooneja ja suosia parhaita. Metsämaalle istutettaessa voidaan käyttää pienempää taimimäärää kuin peltoistutuksessa, sillä metsämaalle syntyy muuta puustoa, joka alkuvaiheessa pitää liiallista oksittumista kurissa. Istutuksessa voidaan käyttää myös siementaimien ja kloonitaimien sekaistutuksia mitä moninaisimmin variaatioin.
Koivun kylvössä etuna luontaiseen uudistamiseen on sen mahdollisuus jalostetun siemenen käyttöön ja varmuus siitä, että suurin osa on rauduskoivua. Rauduskoivun kylvölle soveltuvat kohteet ovat sellaisia, jossa vesakon ja pintakasvillisuuden kilpailu pysyy kohtuullisena. Olisi hyvä, jos edellinen puusukupolvi olisi ollut tiheää kuusikkoa. Tällöin pintakasvillisuuden kilpailijat eivät heti puskisi koivun kilpailijaksi. Koivun kylvöä suositellaan heti maanmuokkauksen jälkeen. Maanmuokkaustavaksi suositellaan äestystä tai laikkumätästystä. Näissä kohouma ei ole liian suuri ja siemen ei ala kärsiä kuivuudesta, sillä se on sen pahin uhka ensimmäisinä vuosina.
Koivua suositellaan kylvettäväksi keväällä tai syksyllä. Keväällä sirkkataimet käyttävät kevätkosteuden hyväkseen, vahvistuakseen alkukesän poutakausia varten. Syksyllä koivun siemenet säilyttävät itävyytensä paremmin, kuin havupuut. Ne ovat heti keväällä valmiita itämään kosteassa maassa.
Kylvö suoritetaan yleensä sekoittamalla siemenet esimerkiksi sahanpuruun tai hiekkapuhallushiekkaan ja kylvämällä tätä seosta alalle, johon koivikkoa ollaan perustamassa. Koivun siemen ei juurikaan siedä peittämistä. Kylvösiemen saattaa kärsiä kuivuudesta tai rankka tuuli tai sade saattaa kuljettaa sen pois edulliselta kasvualustalta. Kevyellä soralla tai tallaamisella voi hieman koittaa peittää. Tallaamisestakin aiheutuu herkästi siemenen vaurio tai se tarttuu kengän pohjaan.
Visakoivua kylvetään samoin, kuin rauduskoivua. Kylvö on halvempi perustamistapa, mutta tuottaa enemmän taimikonhoitotöitä, sillä taimien määrä hehtaaria kohden kasvaa. Nuorista kylvötaimista on myöskin käytännössä mahdotonta sanoa, visautuvatko ne vai eivät.
